Viime aikoina toteuttamamme ratkaisut ovat muuttuneet enemmän ja enemmän liiketoimintakriittisiksi. Toki aikaisemminkin tietojärjestelmän tekijän vastuu tekosistaan on ollut esillä, mutta onhan sitä tietojärjestelmiä ja tietojörjestelmiä. Aloittelin uraani aikaaan webbisaittien kanssa – voi sitä tuskaa kun julkisesti möhlittiin ja Internettiin päätyi virheilmoituksia tai viallisia sivuja. Myöhemmin nämä sivustot muuttuivat sähköiseksi asioinniksi, jossa virhe saattoikin yhtäkkiä tarjota julkisen häpäisyn lisäksi myös aitoja liiketoiminnan menetyksiä ja huomattavasti paineellisempia tlanteita.
Paljon intranet-projekteja yhdessä vaiheessa vetäneenä koimme monta kertaa kollektiivista mielipahaa, harmia ja suoraan sanottuna kiukuttelua, mutta pahimmat vaikutukset näistä järjestelmistä liittyivät kuitenkin ”vain” sisäisen viestinnän epäonnistumiseen. (Vinkki: kokeilepa hakea hakukoneella intranetissa vaikkapa YT-neuvottelut tai palkka, niin saatat kyllä saada jonkun posket punottamaan).
Erilaiset tuotantosovellukset voivat saada pahimmillaan koko firman työskentelyn pysähtymään tai tuotantolaitoksen seisomaan, vaikutuksia ruvetaan heti mittaamaan rahassa ja minuuteissa. Hieman selkäpiissä karmii, kun ymmärtää olevansa moisen kanssa tekemisissä.
Ihan oma kategoriansa ovat sitten taloushallintoon ja palkanmaksuun liittyvät jutut. Vasta kun koet olevasi vastuussa vaikkapa vain 500 hengen palkanmaksun oikeellisuudesta palkkapäivänä tai yrityksen kassatilanteesta viivästyneen myyntilaskutuksen seurauksena voit pohtia olisiko puuveneen veistäminen sittenkin ollut paremoi ammatinvalinta.
Monesti kuulen (ja joskus itsekin tulen laukoneeksi) puolihuolittomia myynti- ja markkinointiheittoja siitä miten liiketoimintakriittisiä tämän ja tämän sovellukset ovatkaan. Varmasti, ja tottakai, tuskin kukaan turhaa softaa tekisikään (sic). Haluan kuitenkin erityisesti nostaa hattua taloushallintojärjestelmien tekijöille – siihen on syynsä miksi alalla on vanhoja dinosauruksia, SAPpeja, merkkipohjaisia järjestelmiä, Delphillä koodattuja palkanlaskentasovelluksia tai mitä tahansa vähemmän muodikasta. Ne ovat liiketoimintakriittisiä – ja ehkä tekijät ovat jo saaneet riittävästi rupia takapuoleen ja päässeet liiallisesta teknologian ihannoinnista eteenpäin.
Oleellista on ymmärtää softia niiden käyttötarkoituksen ja vaikutusten, ei teknisten ratkaisujen kautta. Meillä on iso vastuu erilaisista toiminnoista, prosesseista, kokonaisista yrityksistäkin. Ei työkaluvalintoja saisi tehdä vain sen perusteella mikä on kehittäjälle mukavaa ja mielekästä.
Kaverini, briljantti koodari, kertoi että hänelle tarjottiin aikanaan rahakasta pestiä ison tietojärjestelmätoimittajan leivistä, ongelmaksi muodostui, että kyseinen firma teki sairaalajärjestelmiä. Hetken aikaa metittyään kaveri torjui tarjouksen, perusti firman ja rupesi koodaamaan webbisivuja.
Liiketomintakriittisyys ei saisi olla itseisarvo. Eikä tavoite. Kannattaa tällä alalla tarkkaan miettiä miten haluaa leipänsä ansaita – siihen kun on mahdollisuuksa eri tavoin. Vastuu tekemisistään pitää kantaa sellaisena kuin se on annettu.
Omalla polullani olen huomannut, että toteutetun kokonaisuuden merkityksellisyys luo motivaatiota. Projektit ovat vaikeampia, epäonnistumiset sattuvat enemmän, kiitos työstä syntyy yhä vaikeamman rypistyksen kautta. Mutta ainakin näillä tietojärjestelmillä on merkitystä asiakkaillemmekin. Helpon rahan perässä kannattaa pohtia sitten niitä koiranulkoilutusappseja, jätetään ne vaikkapa piilaaksoon.
Sitä minä vaan jäin aikanaan pohtimaan, että onkohan elämää ylläpitävä sairaalasofta myös luokkaa ”liiketoimintakriittinen”. Toivon ainakin, että tekemisen kilpailutuksissa on muitakin perusteita kuin hinta.
